Siirry tuotetietoihin
1 / 3

Puinen viipsinpuu

Puinen viipsinpuu

Normaalihinta €44,50 EUR
Normaalihinta Myyntihinta €44,50 EUR
Alennusmyynti Tulossa
Sisältää veron. Toimituskulut lasketaan kassalla.
Tyyli

Viipsinpuulla on hauska nimi. Viipsin tarkoittaa kelaa ja verbi viipsiä kelata, eli viipsinpuun avulla voidaan kelata lankaa vyyhdeiksi. Englanniksi sitä kutsutaan niddy-noddyksi. Viipsinpuuta tarvitaan, kun kehrätty lanka halutaan keriä rullalta vyyhdiksi, myös esimerkiksi langan värjäämistä varten. Valmiin vyyhdin pituus eli ympärysmitta on n. 170 cm.

Viipsinpuu on kevytversio raskaammista vyyhdinpuista, jotka joko seisovat omilla jaoillaan tai joita kiinnitetään pöytälevyyn tai tuolin selkänojaan ja joissa on usein käsiveivi, jolla laitetta pyöritetään.

Viipsinpuuta sen sijaan pidetään toisessa kädessä ja liikutellaan hieman sitä mukaa, kun lankaa kuljetetaan toisella kädellä viipsinpuun ulokkeelta toiselle ja sitä seuraavalle, kunnes päädytään taas ensimmäiseen ulokkeeseen. Näin sitten mennään ympäri, kunnes lanka loppuu. Lopuksi lankavyyhti poistetaan viipsinpuusta liu’uttamalla lanka pois yhdestä ulokkeen reunasta. Sitten vyyhdin molemmista reunoista otetaan kiinni ja vyyhtiä kieputetaan toisesta päästä muutama kierros ympäri, jotta se menee kippuraan. Lopulta vyyhdin toinen pää asetetaan toisen pään sisälle ja vyyhti on valmiina paketissa.

Jotta vyydin langat säilyvät hyvässä järjestyksessä, on hyvä niputtaa vyyhdin osia (eli pasmoja) nk. pasmalangoilla, eli lyhyillä sidelangoilla, nipuksi muutamasta kohdasta. Tämä tehdään kesken vyyhdin tekoa ja vyyhdin tekemistä jatketaan sen jälkeen, kunnes seuraavan osan lankamäärä on kieputettu viipsinpuulle. Jos langan tarkka määrä on tärkeä tekijä, tehtyjä kierroksia kannattaa laskea viipsimisen aikana. Kun tiedetään vyyhdin ympärysmitta, voidaan laskea kierrosten määrästä langan pituus.

Tämä Suomessa käsityönä valmistettu viipsinpuu on Ekovekotin Oy:n omaa tuotantoa. Se on tehty suomalaisesta koivusta. Raaka-aine on peräisin satunnaisista pihapuista puuverstaan lähiympäristöstä, joita on kaadettu syystä tai toisesta. Viipsinpuun pinnat on hiottu sileiksi, muuta pintakäsittelyä siinä ei ole.

Viipsinpuu on valmistettu kolmesta irtonaisesta osasta, varresta ja kahdesta päätypuusta. Tämän ansiosta viipsinpuu vie säilytyksessä mahdollisimman vähän tilaa. Kun viipsinpuu otetaan käyttöön, päätypuut asetetaan varren kumpaankin päähän siten, että päätypuut ovat suhteessa toisiinsa suorassa kulmassa. Liitoskohdat on mitoitettu niin tarkasti, että viipsinpuun osat istuvat riittävän tiukasti toisiinsa ja pysyvät hyvin kasassa ilman minkäänlaista liimaa.

Meiltä löytyy viipsinpuusta kaksi hieman toisistaan poikeavaa mallia. Päätypuut ovat samat molemmissa malleissa, mutta varresta löytyy koristeellisempi ja hieman yksinkertaisempi versio. Varret on sorvattu käsin ja näin jokainen viipsinpuu on uniikki.

Kootun viipsinpuun kokonaispituus on n. 44 cm, ja poikkipuiden pituus n. 23 cm.

Näytä kaikki tiedot